Humulus lupulus
’Lupulus’ tulee latinan sutta tarkoittavasta sanasta ’lupus’. Humala voidaan nähdä petona isännälleen, koska se kantajansa ympärille kietoutuessaan varjostaa tämän versoillaan.
Humala-nimitys puolestaan kertoo hamppukasveihin kuuluvan lajin lievän sedatiivisista vaikutuksista, kuin myös sen käytöstä humalluttavien juomien maustajana.
Humala tuo olueen karvautta ja hedelmäisiä aromeja, ja toimii pilaantumista ehkäisevästi. Meiltä löytyy edelleen suuri määrä toisistaan eroavia vanhoja humalakantoja, joten pelkästään Suomesta löytyy kattavasti vaihtoehtoisia vivahteita oluenpanijoille.
Humalaa löytyy harvinaisena luonnonvaraisena etupäässä kallionaluslehdoista ja lähteiköistä. Viljelyjäänteinä sitä sen sijaan voi bongata esim. vanhoista pihapiireistä. Vanhimmat yksilöt saattavat olla satojen vuosien ikäisiä. Humala on luonnonvaraisita köynnöksistämme ainoa joka viihtyy Lapissa asti(Z). Suomessa humalan viljely on ollut laissa säädetty velvollisuus ja verotuksen väline vuoteen 1915 asti(Q). Monessa vanhassa kaupungissamme perinteestä on muistuttamassa paikanniminä esimerkiksi Humalistonkatu tai Humallahti.
Humala on kaksikotinen, eli sillä on erikseen hede- ja emiyksilöitä. Emikasveihin tulee käpymäinen hyödynnettävä hedelmä. Kokonaisia humalan tähkiä (strobuli lupuli) tai lupuliinirauhasia (lupulinum) on kerätty rohdoksi(O). Humalatarhat koostuvat pelkästään emikasveista, sillä kukkien pölyttyminen heikentäisi humalakäpyjen arvokkaita aromeja.
Sisältää