Kultapiisku

Solidago virgaurea

 

Latinan virga merkitsee varpua, ja aureus kultaista.

Kultapiiskun käyttö rohtona tunnettiin jo keskiajalla(A) haavarohtona(P), mutta on jäänyt viime aikoina vähäiseksi(Z).  Sen teho virtsatieongelmien hoidossa on nostanut yrtin taas yleiseen tietoisuuteen(Z).

Tämä kangasmetsien ja tienpientareiden väriläikkä on alunperin kotoisin Pohjois-Amerikasta(P). Sen mukautumiskyvystä kertoo levinneisyys koko Suomen alueella merenrantakivikoista Lapin tunturikoivikoihin saakka(U). Kultapiisku on metsätyyppiluokituksessa yksi karukkokankaiden tunnuslajeista. Lappia kohti yleistyy suurikukkainen muoto, joka erottuu  omaksi alalajikseen S. virgaurea ssp.minuta, pohjankultapiisku(D). Useita kultapiiskulle läheisiä lajeja kasvatetaan puutarhoissa koristeena.

Monivuotinen asterikasvi availee tähkämäisen kukintonsa keskikesällä. Rohdokseksi kerätään kukinnan alkuvaiheessa olevia versoja lehtineen.

Ruokakäyttö

  • Ei tiedossa

 

Sisältää

  • Flavoniglykosideja
  • Saponiineja
  • Parkkiaineita(Z)

Rohdoskäyttö

Käytetään teenä tai uutteena kuuriluontoisesti. Kultapiisku on diureetti ja puhdistava yrtti.

  • Virtsatietulehduksiin; rutiini-flavonoidi estää virtsateiden kouristuksia ja tulehduksia(B)
  • Saponiinit edistävät munuaisten toimintaa(A)
  • Reumaan, kihtiin(A), luukipuihin(B). Voi jopa liuottaa virtsahappoisia munuaiskiviä(Z)
  • Vesipöhöön(B)
  • Suonikohjuihin, säärten turvotukseen
  • Peräpukamiin(B)
  • Runsaisiin kuukautisiin(A,B)
  • Hengityselintulehduksiin(A), erityisesti lehdet(U)
  • Laskee hieman verenpainetta(P)

Ulkoisesti

  • Suuvetenä suun ja kurkun haavaumissa(P)(A)
  • Kultapiiskukeitteeseen kastetulla kääreellä on hoidettu märkiviä haavoja ja paiseita(A)

Huomioitavaa

  • Vain tilapäiseen käyttöön. Enintään kahden viikon kuurina(P)
  • Ennen kuin alat hoitaa jalkojen turvotusta, on syytä varmistua sydämen  kunnosta
  • Munuaisten vajaatoiminnasta johtuvaan turvotukseen kultapiiskuteestä voi olla apua(B,L). Joidenkin lähteiden mukaan kultapiiskuvalmisteita  ei tule käyttää munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä(P)
  • Saattaa aiheuttaa allergiaa asteri- tai sikurikasveille (esim. pujo) herkistyneille