Sitruunamelissa
Melissa officinalis
Sana melissa juontaa kreikan kielen mehiläistä tai hunajaa tarkoittavasta sanasta(F). Sitruunamelissa on erinomainen mesikasvi, jonka mesi antaa hunajalle sitrusmaisen aromin.
Suomessa sitruunamelissaa on kutsuttu nimityksellä ”sydämenvahvistusyrtti”. Amerikkalaislähteissä sitä on luonnehdittu naurun ja ilon tuojaks(F). Sveitsiläinen aikaisen renessanssin lääkäri Paracelsus kutsui sitä ”elämän eliksiiriksi”. Arabialainen 1000 -luvulla elänyt lääkäri Avicenna puolestaan on sanonut sitruunamelissan tekevän sekä mielen että sydämen iloiseksi. Myös rakkauden jumalattaren Afroditen papittaria kutsuttiin Melissa -nimellä.
Antiikin Kreikassa sitruunamelissa oli laajasti käytössä. Sen tärkeimpiä rohdosominaisuuksia vaikutti sielläkin olleen sielua sivelevä vaikutus, jossa isoa osaa näyttelevät sitruunamelissan haihtuvat eteeriset öljyt. Ne tepsivät ihmisten lisäksi myös mehiläisiin. Mehiläistarhurit ovat hanganneet vaatteitaan sitruunamelissalla rauhoittaakseen mehiläisiä pesiä siirrettäessä(F).
