Tilli

Anethum graveolens

 

Suvun nimi Anethum tulee kreikan sanasta, joka tarkoitti aikanaan sekä tilliä että anista. Tillinsiementen maussa onkin aniksen vivahdetta. Latinan kielessä anethum viittaa voimakkaaseen tuoksuun(Q). Lajinimi graveolens tarkoittaa voimakastuoksuista(V).

Tillin suomenkielinen nimi pohjautuu muinaisnorjalaiseen dilla -sanaan, joka tarkoittaa tyynnyttämistä tai lievittämistä(Q).  Saksilainen dillen/dillan -verbi tarkoittaa nukuttamista(Q/F). Lapsia oli tapana sivellä tillivedellä nukahtamisen helpottamiseksi. Keskiajalla tilli tunnettiin lemmenyrttinä(F).

Tilli on kotoisin Lounais-Aasiasta(T). Intiassa viljellään läheistä A. sowa -lajia(H). Tilli  on Suomen suosituimpia keittiöpuutarhan yrttejä. Se on ollut käytössä jo 1600-luvulla(Q). Monet tillin käyttötavat ovat saaneet inspiraationsa itänaapuriltamme. Tilillä on erityisen vahva asema Venäjän ja  itäblokin maiden keittiöissä. Myös sekä intialainen että aasialainen ruoka- ja rohdosperinne hyödyntää tilliä. Egyptiläiset puolestaan käyttivät tilliä paitsi parantamaan ruuansulatusta, myös hajusteena.

 

Etelän maissa käytetään mausteena lähinnä tillin siemeniä, kun taas pohjoisemmassa hyödynnetään pääasiassa lehdet. Pidemmän päivän myötä pohjoisessa tillin lehtiin ehtii muodostua paljon aromiaineita, etelämmässä lehdet taas ovat lähes mauttomia. Heksahydrobentsofuraanin pitoisuuksien on todettu kehittyvän korkeammaksi pohjoisilla viljelyalueilla(H). Avomaalla tillin siemenet eivät välttämättä ehdi valmistua. Voimakkaimmillaan tillin aromiaineet ovat aivan nuorissa lehdissä. Verson kohotessa maku laimenee, mutta voimistuu jälleen kukinnan kehittyessä kruunuksi(F). Lehtitillin lisäksi meillä totuttu kasvattamaan erikseen kruunutilliä, jolloin hyödynnetään tillin kukinnot.

 

 

Ruokakäyttö

 

Tillin aromaattisuus taittuu mm. anikseen, fenkoliin, kuminaan, mäntyyn ja sitruunaan antaen mahdollisuuksia laajentaa makurekisteriä:

  • Suosittelemme: Tuunaa ranskikset tillillä (vrt. tilliperunalastut)
  • Suosittelemme kokeilemaan tilliä persialaisittain riisin sekaan
  • Tilli-paratha -leipäsenä intialaisittain
  • Chaimainen lämmin juoma: hauduta tillinsiemeniä lakritsanjuuren kanssa, nauti maidon kanssa
  • Tilli-smetanavoi
  • Perinteisesti kala- äyriäis- ja kananmunaruokien höyste(T) ja uusien perunoiden mauste
  • Hyvä makupari kurkulle(Z)
  • Siemenet ja lehdet soveltuvat käytettäväksi teen tapaan(C)

 

Sisältää

  • Eteerisiä öljyjä: mm. karvonia(K) ja limoleenia(X)
  • Kaliumia, kalsiumia, rautaa ja rikkiä(M)
  • Foolihappoa
  • Vitamiineja(T), C-vitamiinia(Q)
  • Antioksidantteja: mm. eugenolia(T)

Rohdoskäyttö

 

Siemenet ovat rohdoksena vahvimpia, myös lehdet ja varsi käyttökelpoisia(M)

  • Tillin sisältämä karvoni laukaisee sileiden lihasten kouristuksia(K)
  • Ruoansulatuksen tehostamiseen(M), ilmavaivoihin(C)
  • Koetaan rauhoittavan hermostoa
    • Nukahtamiseen tillikimppu tyynyn alle(C)
    • Kokeile hikkaan(Q)!
  • Verenpaineen alentamiseen(O)
  • Päänsärkyyn(K)
  • Ilmavaivoihin: imettävien äitien uskotaan voivan helpottaa vauvan koliikkia syömällä reilusti tuoretta tilliä. Sen on myös katsottu lisäävän maidontuotantoa
  • Edistää kuukautisia, helpottaa synnytystä(K)
  • Kuumeeseen tai vilustumiseen(C)
  • Antibakteerisia ominaisuuksia; mahdollisesti apua mm. hiivasieneen, tutkittu myös tillin siementen mahdollisuuksia estää stafylokokkitartuntaa
  • Eläinlääkinnässä käytetty myös vahvistamaan sarveisainetta ja karvaa(M)

Muu käyttö

 

  • Mesikasvi(C)
  • Hyönteiskarkotteissa(C)
  • Siemenöljy saippuoissa ja hajuvesissä(C)

 

Huomioitavaa

 

  • Maustekäyttö on turvallista kaikille(M)
  • Pitkäaikainen tillin käyttö voi aiheuttaa valonarkuutta(Q)
  • Tillin siemeniä ei suositella nautittavaksi raskauden aikana(Q), voivat johtaa keskenmenoon
  • Rohdoskäyttöä suositellaan välttämään kilpirauhasen liikatoiminnan, munuaistulehduksen,
  • nesteenpoistolääkityksen, sekä litium -pohjaisen mielialalääkityksen yhteydessä tillin sisältämän myristisiinin takia(T)